3: Määrittääkö sukupuoli urheilun arvon?
Älä riko urheilua -podcastin kolmannessa jaksossa pohditaan, mitä esteitä on sukupuolten tasa-arvon toteutumiselle urheilun ja liikunnan arjessa. Millaisia muotoja sukupuoleen perustuva syrjintä saa urheilussa, valmennuksessa tai urheilun johtotehtävissä? Miten miesvaltaisen urheilumedian sana- tai kuvavalinnat vaikuttavat asenteisiin urheilevista tytöistä ja naisista?
Tasa-arvosta urheilussa keskustelevat Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila, kolmiloikkaaja Senni Salminen sekä Hufvudstadsbladetin urheilutoimituksen esihenkilö Filip Saxén.
Voit kuunnella Älä riko urheilua -podcastia myös mm. Spotifyn ja Applen podcasteista. Jakson tekstiversion löydät kuvan alapuolelta.
LUE TEKSTIVERSIO
TOMMY LINDGREN: [musiikkia 14 s] ”Pojat ja miehet liikkuvat enemmän ja intensiivisemmin kuin tytöt ja naiset. Naiset käyttävät yhä enemmän yksityisen sektorin palvelun tarjoajia, ja miehet liikkuvat naisia useammin liikunta- ja urheiluseuroissa. Lapsista ja nuorista joka toinen tyttö ja poika liikkuu säännöllisesti liikunta- ja urheiluseuroissa. Kilpa- ja huippu-urheilussa naisten edellytykset urheilla ja huippu-urheilla ovat kehittyneet. Naiset ovat vuositasolla saavuttaneet viime vuosina enemmän olympialajien arvokisamitaleita kuin miehet. Naisten määrä liikunta-alan johto- ja päätöksentekotehtävissä on sekä pysynyt ennallaan että kasvanut. Valtion ja aluehallinnossa johtotehtävissä olevien henkilöiden sukupuolijakaumassa ei ole merkittäviä eroja. Kaikkien valtakunnallisten ja alueellisten liikuntajärjestöjen hallitusjäsenistä joka kolmas on nainen. Merkittävää muutosta ei ole tapahtunut 2000-luvun alun jälkeen.” Näin kirjoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön julkaiseman Liikunnan ja urheilun tasa-arvo Suomessa 2021 -tutkimuksen johdannossa. Tämän tutkimuksen ovat tehneet Likesin tutkijat Kati Lehtonen, Samuli Oja ja Matti Hakamäki. Me pureudumme tänään sukupuolten tasa-arvon toteutumiseen urheilussa. Siihen, miksi naiset ovat edelleen urheilun päätöksenteossa ja urheilumediassa alisedustettuina ja miksi tytöt ja naiset joutuvat urheilun parissa edelleen kohtaamaan sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Tässä podcastissa ei tulla kuulemaan väsynyttä vähättelyä tai seksististä hihittelyä, vaan keskustelua siitä, mitä esteitä on tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumiselle urheilussa sekä ennen kaikkea, miten nämä esteet voisi tehokkaimmin raivata tieltä. Minä olen Tommy Lindgren, ja tämä on Älä riko urheilua -podcast [musiikkia 10 s]. Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ihmisoikeusliiton pääsihteeri sekä urheilun ja ihmisoikeuksien asiantuntija Kaari Mattila.
KAARI MATTILA: Kiitos.
TOMMY LINDGREN: Tervetuloa kolmiloikkaaja sekä Ihmisoikeusliiton Team Human Rights -vaikuttajaryhmä jäsen, Senni Salminen.
SENNI SALMINEN: Kiitos.
TOMMY LINDGREN: Lämpimästi tervetuloa myöski sanomalehti Hufvudstadsbladetin urheilutoimituksen esihenkilö, sportchef på Hufvudstadsbladet, Filip Saxén. Tervetuloa, välkommen.
FILIP SAXÉN: Kiitos.
TOMMY LINDGREN: Aloitetaan keskustelu menemällä heti alkuun suoraan tämmösiin keskeisiin määritelmiin. Kaari Mattila, voitko avata meille tiiviisti, millasia erilaisia muotoja sukupuoleen perustuvalla syrjinnällä voi olla, ennen kaikkea ehkä millasia ilmenemismuotoja nimenomaan tää syrjintä tyypillisimmällään saa urheilun ja liikunnan parissa ja ehkä myöski jatkeeks summata pikkasen sitä semmosta kansalliseen lainsäädäntöön perustuvaa, mihin perustuu tasa-arvovaatimukset urheilussa ja liikunnassa?
KAARI MATTILA: Laki kieltää Suomessa tätä nykyä sukupuoleen perustuvan syrjinnän. Se on aika hyvä se tasa-arvolainsäädäntö Suomessa ja se juontuu tuolta kansainvälisestä kaikkinaisen naisten syrjinnän kieltävästä YK:n sopimuksesta. Ja millaisia muotoja tää syrjintä sitte sukupuolen perusteella saa, niin ne on aika pitkälti samanlaisia ku muussakin yhteiskunnassa, mut sit siel on taas ehkä urheilun tiettyi erityispiirteitä. Syrjintä näkyy, jos alotetaa ikään ku ylhäältä, ni päätöksenteossa. Niin ku tossa introssa tuliki, että naiset on aliedustettuina siellä urheilun johtotehtävissä, johtokunnissa, luottamushenkilöinä, kautta linjan kautta maan. Ja sitten myöski valmennuksessa, tuomareissa siel on tavallaan pitkä perinne sille, että naisia on hyvin vähän esimerkiks miesten matseissa vaikka joukkuelajeis tuomareina, mutta toisinpäin sit taas miehet tuomaroi ikään ku kaikkien sukupuolten pelejä. Se on tietysti vähättelyä, tälläst naisvihaperinnettä eri muodoissaan joko suoranaista tai sit ehkä välillistä. Seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa häirintää sitä kohdistuu kaikkiin sukupuoliin ja myöski sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin, mut enemmän tilastojen mukaan naisiin ja tyttöihi. Ja sit tää sukupuoli risteytyy muiden muuttujien kanssa. Esimerkiks seksuaalist häirintää kokee erityisesti tai vielä enemmän esimerkiksi vammaiset tytöt ja naiset ja muihin vähemmistöihin kuuluvat tytöt ja naiset. Täs nyt pähkinänkuoressa muutamia asioita. Siel on palkkaepätasa-arvoo ja vaikka mitä muutaki tietty.
TOMMY LINDGREN: Tätä eriarvoista kohtelua ja tasa-arvon ongelmia riittää monilla tasoilla. Me ollaan puhuttu tässä ohjelmassa aiemmissakin jaksoissa siitä, että kenellä on vastuu muutoksesta. Mihin suuntaan katse tulisi ensisijaisesti suunnata sukupuolten tasa-arvon edistämisen kohdalla urheilussa?
KAARI MATTILA: Katse ehkä sinne, missä se valta on, eli tietysti kattojärjestöt Olympiakomitea, Paralympiakomitea. Heil on iso vastuu siinä, miten urheiluliittoja ja -seuroja ohjataan ja siin on tapahtunu parannusta viime vuosina. On otettu Olympiakomitean johdol tämmöset vastuullisuusohjelmat käyttöön. Liikuntalaissa mainitaa nykyään tasa-arvon edistämine, mutta se vois kytkeytyy vielä tiiviimmin sinne myöski tasa-arvolakiin, elikkä et ei tulis ajatusta, että tää on jonkinlainen valinta, että urheiluliitot tekee jotain ns. extrahyvää, jos he edistää tasa-arvoo, koska se on oikeestaa heidän laista nouseva velvollisuutensa, mut totta kai sit ihan kaikki ne tilanteet siel. Valmentajil on suuri vastuu. Urheilussa ehkä erityispiirre on se, että valmentajat, jotka on usein-, tai et he kohtaa varsinki huippu-urheilijoita, mut totta kai harrastajia sellasis intiimeis tilanteissa. Siel on usein aika vähän ns. todistajia niis tilanteissa, ni se ehkä on se erityispiirre verrattuna vaik työpaikkoihin tai oppilaitoksiin. Vastuu on kaikilla, mutta erityisesti sit vastuu puuttumisesta ongelmiin on siellä johtajilla.
TOMMY LINDGREN: Senni Salminen, sä oot tehny jo pitkän uran yleisurheilijana. Oot voittanut useita SM-mitaleita niin kolmiloikassa ku pituudessa. Oot pitäny hallussas kolmiloikan Suomen ennätystä, kilpaillut kaksissa nuorten ja neljissä aikuisten arvokisoissa, jos nyt oikein olen laskenut. Sä oot naisurheilija yleisurheilussa, jonka piirissä ehkä monee muuhun lajiin verrattuna ainakin oman mielikuvani mukaan tasa-arvo toteutuu verrattain hyvin. Ehkä varsinki palkkioiden ja tällasten osalta ollaa suhteellisen hyvässä tilanteessa. Miten oot kokenut itse huippuyleisurheilijana Suomessa tai ulkomailla kilpaillessasi, oletko törmännyt syrjintään sukupuolen perusteella?
SENNI SALMINEN: Kyl mä allekirjotan, että ylipäätää yksilöurheilijana säästytään varmasti enemmän ku joukkuelajien urheilijat, et se riippuu tosi paljon itse urheilijasta, menestyksestä ja muusta se, et miten pärjää ja taloudellinen tuki ja muut palkkiot. Mä oon henkilökohtasesti säästynyt aika paljon minkäänlaiselta syrjinnältä. Toki ku oon puhunu omasta seksuaalisesta suuntautumisesta, se on kyl herättänyt keskusteluu ja totta kai tosi paljon ehkä enemmän siel harjotusolosuhteis, harjotuspaikoilla siel on kyl varmasti jokanen naisurheilija poikkeuksetta kokenu tytöttelyä ja sellast vähättelyä, ja itsekin vähemmän ehkä tälleen aikuisemmalla iällä. Ja ehkä must tuntuu, et ku mä oon puhunu paljon näist aiheista, sit mä oon tavallaa vähä silläkin ehkä jotenki suojannut itseäni. Mut joo oon aika pitkälti säästyny siltä, mutta valitettavan paljo sivusta seurannut ja nähnyt sellasta toimintaa.
TOMMY LINDGREN: Nimenomaan tämä lasten ja nuorten liikunnan todellisuus on varmasti se, mihin yritetään tän ohjelman aikana moneen kertaan kohdistaa katsetta ja suunnata sitä fokusta. Ku mainitsit, et nimenomaan ehkä nuoruudessasi on ollu sellasia tilanteita, muistuuko mieleen jotain tämmösiä yksittäisiä kokemuksia tai muistuuko mieleen sitä, että millaista se oli kuitenki siis tavoitteelliseen huippu-urheiluun tähtäävänä nuorena urheilijana sit törmätä tälläsiin tilanteisiin?
SENNI SALMINEN: Joo, se o ehkä ollu aika sellast normaalii, ja se on vast tällee vanhemmalla iällä huomannu, et okei ei toi oo ehkä ok ja sitte tavallaan nyt just ku seuraa, millasta se on, huomaa et okei mä oon iteki kokenu tollasta. Et esimerkiks ihan jossain treenitilanteessa siel on tytöt ja pojat sekasin tehny jotai harjotusta tai muuta, ni sit on oltu sillee no tytöt voi tehä vähän tota kevyempää. Se on ollu lähtökohtana se ajatus, että ollaan eriarvosii, vaik tosi nuorena eihän ne vaik fyysiset erot oo sillee todellakaa huomattavia, mut silti et se asenne on ollu sellanen heti alusta, et tytöt on tyttöjä ja ei pystytä samaan.
TOMMY LINDGREN: Nii asenteissa ja resurssien satsaamisessakaan ei kuitenkaan pitäisi olla siinä vaiheessa varmasti eroja sukupuolen perusteella. Sehän on aivan absurdia. Meil on ihmisoikeuksien asiantuntija studiossa. Meillä on huippu-urheilija-asiantuntija studiossa, meillä on myöskin urheilutoimittaja ja urheilutoimituksen esihenkilö täällä Filip Saxén mennään sinuun. Ihan konkreettisesti sä näet päivittäisessä työssäsi, miten naiset monissa lajeissa harjoittelee, pelaa, kilpailee samoissa lajeissa kuin miehet, ja sitten kuitenkin se todellisuus on se, että siinä missä miehille maksetaan monesti palkkaa monesti oikein hyvääkin palkkaa, saattaa olla, et samoissa lajeissa naiset saattaa jopa joutua itse maksamaan mahdollisuudesta kilpailla huipputason urheilijana, SM-tason urheilijoina. Mitä sinä ajattelet tasa-arvon toteutumisesta urheilun ja liikunnan rakenteissa Suomessa?
FILIP SAXÉN: Onhan se tosi ongelmallista, ja sehän lähtee pienistä asioista. Ihan seurat kun ne jakaa treeniaikoja, pitää kattoo siihenkin, et kuka saa ne parhaat ajat. Usein se on se miesten joukkue, ja sit jälkeen tulee miesjuniorijoukkueet, ja sit jossain vaiheessa siin hierarkiassa tulee naisten joukkue ja sit tytöt siinä pohjalla. Kylhän siin annetaan jo siinä vaiheessa paremmat edellytykset ja olosuhteet miehille ja pojille tulla urheilijoiksi. Jos mietitään sitä, et kymmenenvuotiaat tytöt menee treenaamaan puol ysiltä illalla, aika nopeesti se into kyl siinä lopahtaa. Se on yks tommone ihan käytännön asia, mihin olis tosi helppo puuttua, koska se ei maksa mitää. Useinhan puhutaan siitä, et no mut kun se maksaa, et tehää näit muutoksia, se maksaa, mut kyl löytyy aika paljo semmosii juttuja mist ei tuu mitää lisäkustannuksia ollenkaa.
TOMMY LINDGREN: Nyt me ollaan heti ihan äärimmäisen oleellisen asian äärellä, eikö ollakin Kaari? Mietin, että miten tähän tälläseen seurojen päättämään hierarkkiseen jakoon vaikkapa treeniajoista-, kenen vastuulla siihen on puuttua? Miten siihen voidaan saada muutosta, jos näin on, että tyttöjä esimerkiksi näissä treeniajoissa tai harjoittelumahdollisuuksissa systemaattisesti syrjitään?
KAARI MATTILA: Meillä ei ole tietoa, miten se on. Tää on ehkä just semmost, mistä toivos saatavan vielä enemmän tutkimusta, eli just se seurataso, mihin sä Filip hyvin tossa viittaat, et sielt on jonkin verran tavallaa laadullista tutkimusta, joka viittaa just tähän, että sukupuolen perusteella, ketkä saa parhaat treeniajat. Mä nään sen kahden urheilija nuoren tytön ihan arkielämää seuratessani kilpatasolla ja harrastelutasolla. Ja sit nää kaikki varusteet, ja siin ollaan sit vähä niinku kustannusten äärellä. Meil on tavallaa yksittäisii tapauksii tietoa siitä, että seuroissa vaikka naiset ja tytöt he saa ns. tiivistäen huonommat vaatteet, varusteet, he joutuu itse maksaan siitä eri lailla. Nuoriin poikiin tuetaan sitä, subventoidaa eri lailla. Tyttöjen oletetaa, et vanhemmat pystyy maksaan. Et siel on aika monta just sitä konkreettista paikkaa. Et kun teillä nyt on vastuullisuusohjelmissa ja linjauksissa ja kaikessa julistetaa, et tyttöjen urheiluun satsataa, ni sit pitää kattoo just näit käytäntöjä ja siel on usei just nää treeneihi liittyvät käytännöt, mut tietenki mihini Senni tos aiemmi viittasit, ni se sellanen jotenki yleinen asenneilmapiiri. Kenen siihen pitää puuttuu? Joka ikisen tavallaa valmentajan pitäis jotenki linjata heti alusta lähtien ja siihen tarvitaan koulusta varmaa aika paljo enemmän, että ymmärretää, et se on vastuulla, et se ei oo enää-, just tos juonnos tuli tää hihittely tai sitte pahimmillaa suoranainen ehkä sellanen tyttöihi ja naisiin kohdistuva syvällä oleva vihamielisyys joillakin. Mut sit siel on tosi paljo hyvääki, et varmaan itse jos olis urheilu siellä johdossa tois aika aktiivisesti niit, missä on tehty hyvin. Et meil o varmaan seuroja, jois on katottu, et kaikki käytännöt on kohdillaan, kohdellaa tasapuolisesti eri sukupuolia ja et siel on sellast systemaattista työtä. Sitäkin on.
FILIP SAXÉN: Sitä pitää vaa uskaltaa nostaa esiin. Se on Suomessa ehkä vähä vaikeeta kans nostaa sitä omaa työtä esii, kattokaa, mitä me ollaan tehty, vaikka muut vois oppii siitä aika paljon.
TOMMY LINDGREN: Onks tää sellane missä urheilumedia voisi tehdä enemmän oman näkemyksesi mukaan?
FILIP SAXÉN: Vois varmaan tehä, mut ei se oo ihan helppo sekään meijän tietää, et missä tapahtuu hyvää ja missä ei, jos kukaan ei kerro siitä meille. Jotenkin sen pitäis lähtee siitä urheilukentältäkin, et tietenkin mediallakin on vastuu siinä, mut-
TOMMY LINDGREN: Millasia ajatuksia Senni tää herättää sussa?
SENNI SALMINEN: Ehkä päällimmäisenä, tai mä mietin sitä, et miten tavallaa urheilu tai oman kokemuksen perusteel, ku ollaan tehty asiat tietyl tavalla, sit ne tehään aina sillee. Siit on jotenki, tuntuu, et hirveen vaikeeta jotenki venyä tai et me ollaa aina tehty asiat näi ja tarviiks tähä nyt puuttuu, meil o ihan hyvi asiat. Se on se asenne usein toi.
TOMMY LINDGREN: Näetkö, että sieltä urheilujärjestöjen puolelta ja ehkä seurojen puolelta-, sä oot kuitenki varmasti tässä systeemissä sä oot ollu pitkään näkijänä ja tekijänä mukana, onko semmosia uudistuksia, että jotenkin yritettäs ravistella tätä systeemiä tai yritettäs ravistella sitä, miten asiat tehdään tai että lisättäisiin tietoa, lisättäisiin mahdollisuutta koulutukseen?
SENNI SALMINEN: No joo. Kyl ite vaikka Olympiakomitean tai eettisen keskuksen toimest meille tulee jonku verran, tai on paljo enemmän mitä aikaisemmin täs ehkä parin viime vuoden aikana. Tulee kaikennäkösii kyselyitä ja muita tasa-arvoo ja syrjintää liittyen, et sitä selkeesti halutaa kartottaa ja kattoo, et toteutuuko se tasa-arvo tai muut asiat ollenkaan.
KAARI MATTILA: Must tuntuu, että vielä aika monessa seurassa tai ehkä liitossaki siel on vähän niin ku se lähtötilanne sillon, kun urheilijoille tulee ajatus, ja se on aika tyypillist, et se voi olla naisurheilijat, tytöt, jotka tavallaa huomaa, koska yhteiskunta muuttuu nyt vauhdilla ja myös urheilun hyväs mieles just sielt ylhäält on ruvettu ohjaamaa, et pitää edistää tasa-arvoo ja yhdenvertasuutta. Ministeriö vaatii sitä ja hyvä niin. Jotenki kuitenki niis tilanteissa, et just vaikka nyt tämmöset treeniajat tai miks tääl on erilaiset palkkiot tai miks naiset joutuu jopa maksamaa, et he pääsee. Siel on ehkä mulle näyttäytyy, et ollaa vielä siinä vaiheessa ikään kun urheilua ja tasa-arvoa, että ne urheilijat joutuu vaatimaa joko lapset tai aikuiset, et hei miks meil on näin, ja toistaseks liian usein se seuran johto tai lajiliitonkin ehkä puolella, mut varsinki seuratasolla he on siinä torppaamassa. Vähän se sellane, et hei olkaa nyt tyytyväisii, mehän nyt jo panostetaan tyttöurheiluun. Ja tavallaan heidän pitäis itse asias olla se, jotka huomais, et aa meil on tääl eriarvosii käytäntöjä, mites me pistetää ne kuntoo. Siinä ois se tavallaa johtajuuden paikka osottaa, et ollaaks nykyajassa ja myöski nykylainsäädännössä kiinni. Liian usein urheilijat ja tytöt ja naiset varsinkin joutuu itse vaatimaa oikeuksia, eikä niin et se ois ylpeys, et hei me oikeesti muutetaan tämä seura ja tämä laji tasa-arvoiseksi.
TOMMY LINDGREN: Joo. Täs tää rahakokonaisuus mua kiinnostaa ja Filip ehkä sulta haluisin kysyy myöski sitä, että täs on todella monia ulottuvuuksia siihen, että kun puhutaan palkkioista ja korvauksista tehdystä työstä, puhutaan apurahoista, puhutaan sponsorirahasta, puhutaan lipputuloista, palkkiorahoista, puhutaan seurojen budjeteista, ja sitte nää kuitenki lajien väliset erot ovat hyvin suuria. Täs on nostettu esimerkkinä se, että monissa yksilölajeissa tilanne ainakin palkkiorahojen osalta on huomattavasti parempi, mut sit taas monissa joukkuelajeissa ihan kansainvälisellä tasollakin huomataan se, että jos tarkastellaa jotain miesten ja naisten jalkapallon MM-kisojen palkkiorahoja esimerkiks, niin vuonna 2018 Ranska voitti edelliset jalkapallon MM-kisat Venäjällä ja palkkioraha oli 38 000 000 dollaria, kun taas naisten MM-kisoissa vuotta myöhemmin USA sai 4 000 000 dollaria. Voit ottaa perspektiivin nyt joko Suomeen tai kansainvälisesti, mut miten tähän tulisi puuttua ja koetko toimittajana, et siin on semmonen paikka nostaa esiin merkittäviä epäkohtia?
FILIP SAXÉN: Tietenkin on paikka nostaa niit esiin, mut jos halua ei oo tehä mitään sille, sithän mitään ei tuu tapahtuu ja täähän on se suurin ongelma, et nois isoissa liiton johdoissa eihän niil oo minkäänlaista halua tai kiinnostusta siihen, et olis tasa-arvosta. Niille tärkeintä on se, et ne tekee rahaa, ja se on se ainoo. Jos katotaa jalkapallon MM-kisat nyt, Qataristahan Fifa tekee aikamoisen tilin, oliks se nyt kaheksan miljardia. Mitä nyt siitä sit rupeis puhumaan mistään epäkohdista, jos kerran ton verran rahaa tulee sisää. Mun mielest me Suomessa voidaan vaatia meidän liitoilta ja meidän toimijoilta, kun niille tulee se raha, tulis se sit naisten tai miesten puolelta, mut kun raha tulee liittoo-, otetaa nyt jalkapallo esimerkkinä. Palloliitto saa tietyn summan Fifalta. Mitä Palloliitto tekee sillä rahalla? Et ne vois jakaa sitä tasavertaisesti. Et se olis ratkasu, koska kansainvälisesti siihen me ei voida hirveesti vaikuttaa mitenkään, varsinki ku me ollaa kuitenki pieni maa ja Suomella on aika pieni rooli Fifassa. Ehkä enemmän täs kansallisella tasolla sit.
TOMMY LINDGREN: Haluatko Kaari kommentoida vielä?
KAARI MATTILA: Joo. Mä oon ihan samaa mieltä, eli tavallaan se on hyvä, jos suomalaiset liitot tuolla kansainvälisel tasolla olis paljon nykyistä ryhdikkäämpiä vaatimassa siellä muutoksia. Se voi tarkottaa sitä, et oli sitte judoliitto tai jalkapalloliitto tai voimistelu siellä kv-tasolla Euroopan tai globaalisti, vois tehdä paljo nykyist enemmän siinä, et systemaattisesti vaatis ihmisoikeuksia kautta linjan. Se on sukupuolen tasa-arvoo, lapsen oikeuksiin liittyvii epäkohtii siellä. Vaikka jotkut eri ikärajat tytöille ja pojille, se on tyypillinen. Siin risteytyy lasten oikeuksien ja taas sit sukupuolten tasa-arvo-ongelmatiikka. He voi halutessaan tehdä siel paljo enemmän, mutta sitte velvollisuus, joka tulee laista turvata oikeudet urheilussa, se koskee tätä, mitä tapahtuu Suomessa. Me ollaa paljon puhuttu Ihmisoikeusliitos, ku me ollaan koulutettu urheilijoita ja urheilun toimijoita just siitä, et se myös auttais heitä siin kansainvälisest toiminnassa, jos he ymmärtäis paremmin sen vastuunsa tääl Suomessa. Ja siel on kyl aika selkeet vastuut. Jossain isois seurois ja liitois siel on myös tietysti työnantajana vastuu, mitä sit tapahtuu, mut sit urheilus ehkä se haaste on, et siel on niin paljon vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa. Siel on vanhempia. Siel on osin myös vapaaehtosest siel on valmentajina tai pienillä palkkioilla. Se on laaja se kenttä, ja tavallaan sellanen systemaattinen kouluttautuminen, sääntöjen läpikäyminen ynnä muu, se ei oo iha helppoo aina, mut se on heidän velvollisuutensa. Ehkä just sitä olis syytä korostaa vielä enemmän, et meidän täytyy toimii näin, et tää ei joku kampanjaslogan tyttöjen, naisten asema, vaan se on itse asias velvollisuus [musiikkia 15 s].
TOMMY LINDGREN: Senni Salminen, vielä rahasta sellanen kysymys, koetko ja oletko yleisurheilijana siinä käsityksessä, että sulla on verrattuna miespuolisiin yleisurheilijoihin tasavertainen mahdollisuus ansaita, saada sponsorisopimuksia tehtyä tällä omalla urheilijan työlläsi?
SENNI SALMINEN: Kyl mä taas yksilöurheilijanan koen niin. Yleensä tälläset aiheet herättää keskusteluu, eikä meil oo ainakaa yleisurheilupiireis ollu ikinä sellasta, et vaikka jos puhutaa jostai starttirahoista, et miehet sais enemmän. Se on onneksi ihan siitä urheilijasta kiinni, ja toki miten paljo on valmis sit ite tekemää vaikka jotain someyhteistöitä, mut siihen liittyen mul tuli mieleen tai mikä mua usein häiritsee tai oon kuullu iha yleisurheilupiirin sisällä puhuttavan siitä, että naisten on helpompi vaik somessa tehdä rahaa kaikilla paljastavilla kuvilla ja muilla. Se saa mun kyl verenpaineet nousemaa. Se tuli siitä, ku laitoit noit kysymyksiä, ensimmäisenä mieleen. Joo, se on aika raivostuttava ajatus.
TOMMY LINDGREN: Niin, eli siis oletetaanko jollain tavalla, että se [naurahtaa] kuuluisi naisurheilijoille jotenki tämmönen, et tietynlaista kuvaa esimerkiks välittää jossain sosiaalinen median kanavissa, mitä ei sit taas kohdistu miesurheilijoihin vai mikä sua eniten ärsyttää?
SENNI SALMINEN: No joo ehkä just se, et oletetaan, että etenkin somessa naisten on helpompi saada yhteistöitä ja muita vain jos laittaa paljastavia kuvia tai muuta, sit niitä heti seksuaalisoidaa ja et se myy.
TOMMY LINDGREN: Filip.
FILIP SAXÉN: Joo ja täshän mediallakin on vastuu, koska mediahan poimii niit kuvia aika helposti..
SENNI SALMINEN: Joo.
FILIP SAXÉN: ..ja laittaa niit kans nettiin, et katso kuvat. Ja sit joku puolseksistinen tai täysin seksistinen otsikko ja teksti siihen. Siin vois kans miettii, et miks ja onks ne klikit oikeesti sen arvoista.
KAARI MATTILA: Tost viel tulee mieleen se, mikä on urheilulle ehkä se vähä just petolline yhdistelmä tää somekeskittynyt kulttuuri, jos urheilijoiden on ikään ku pakko olla siel somessa ja tehdä sitä työtä siellä myös ja sit tää tavallaa median vastuu. Oliks ne nyt olympiakisat viime vuonna vai mitkä, enkä mä oikeestaa ees haluu toistaa niit tapauksii, ku ne on niin karseit, mut nimenomaan vaikka Helsingin Sanomis oli tällänen ihan otsikko yhdestä voittaneesta urheilijanaisesta, jossa kommentoitiin hänen kehonsa muotoa otsikkotasol. Se oli must niin järkyttävää ja surullista, ja siin on se, mikä tavallaan vastuu pitäs kantaa, on nää nuoret urheilijat joko alaikäiset tai nuoret aikuiset täst linkistä tavallaa kehonkuvaan, itsemääräämisoikeus omaan kehoon, koko tää keskustelu syömishäiriöistä, joist meil on nyt tutkimusta, et ne on todella yleisiä ja tietysti mielenterveydenhäiriöt. Esimerkiks siit on tutkimusta, kun urheilijat lopettaa. Siel kaikki tää tavallaan se naiskehojen jotenkin esineellistäminen, seksualisoiminen se on niin iso paketti, ja mä oon vähän niin ku huolissani, et nyt tää somekulttuuri tavallaan tuntuu vievän jotenki vähä niin ku taaksepäin, vaikka siin on paljo hyvää. Se on hyvä väline monelle tuoda asioita ja sitä urheilijuutta esiin, mutta täs mä ehkä nostasin erityisesti sit ne riskit. Joo on tää seksualisointi. Siin on vastuu valmentajalla, medialla ja kaikilla, mutta sit on ehkä tälläset lajit nää niin sanotut esteettiset lajit, jois on paljon tyttöjä ja siel on lähinnä naisia valmennustehtävissä, päälliköinä ynnä muuta. Siel on aika paljon perattavaa just täs kommentoinnissa, painoon liittyvis kysymyksissä. Tytöille kuuluu itsemääräämisoikeus. Ei niin, etteikö tää koskis osin poikiakin, mut määrällisesti tarvitaa lisää tutkimusta, et näyttää siltä, et erityisesti tyttöjä, nuoria naisia ajautuu tosi vakaviin sairauksiin sen takia, miten se puhe heihin on. Nyt Italiast tuli uutine rytmisen voimistelun parista, et siel on itse asias tehty rikosilmotuksia näist valmentajist, jotka on kommentoinu painoa ja siinä käytetään tietysti Italian lainsäädäntöö, mut toivosin aika vakavaa keskusteluu Suomessa nyt näistä tyttöihin kohdistuvista ulkonäköpaineista ja suoranaisest kaltoinkohtelusta urheilussa.
TOMMY LINDGREN: Älä riko urheilua -kampanjasivuilla on sukupuolten tasa-arvoa koskevassa tietopaketissa todettu, että sukupuolensa takia syrjintää kokevat erityisesti tytöt ja naiset sekä sukupuolivähemmistöihin kuuluvat urheilijat, valmentajat tai tuomarit sekä edelleen seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa häirintää ja väkivaltaa kohdistuu kaikkii ryhmiin, mutta erityisesti tyttöihin ja naisiin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Otetaan aivan ensimmäisenä nyt tämä seksuaaliseen ja sukupuoleen perustuvan häirinnän ja väkivallan kysymys. Kaari Mattila, miten vakava ja iso ongelma tämä on suomalaisessa urheilussa ja liikunnassa?
KAARI MATTILA: Se on vakava ongelma. Siit on nyt jonkin verran tutkimusta. SUEK julkas 2020 tämmöse ensimmäise melko laajan selvityksen tai tutkimuksen seksuaalisest ja sukupuolisest häirinnäst. Siin oli valitettava alhainen vastausprosentti, ja se oli tavallaan ehkä ensimmäinen tän kaltane melko laaja pyrkimys ja se koski vaan tietyn ikäisiä urheilijoita. Silti mä sanosin, et se oli tärkeä tavallaan sellanen paalutustieto siitä, että 32 prosenttia siihen vastanneista tytöistä ja naisista oli kokenu seksuaalista häirintää. Myös monet pojat ja miehet, mutta sitte siin oli kuitenki selkee ero. Ja sukupuoleen perustuva häirintä oli myös varsin yleistä, ja sit siinä kyseises selvitykses tosiaa korostui se, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat naiset ja tytöt, vammaiset naiset-, mä en nyt muista sitä, et mitä vähemmistöi siin oli eksplikoitu tai oliko muita kuin vammaiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, mutta joka tapaukses näytti siltä, et erityisesti vähemmistöihin kuuluvat tytöt ja naiset kohtaa seksuaalista häirintää urheilussa huomattavan paljon.
TOMMY LINDGREN: Senni sä mainitsit jo oman ulostulosi. Sä oot muutama vuosi sitten julkisesti puhunu omasta homoseksuaalisuudestasi, ja varmaan monenlaista kommenttia on saanut kuulla sen seurauksena. Millasia ne reaktiot on enimmäkseen ollut ja oletko tähän häirinnän ongelmaan oman seksuaalisuutesi perusteella törmännyt?
SENNI SALMINEN: Joo, ehkä hauskin on se, että mun vaik huonosti menneitä urheilusuorituksia on perusteltu mun seksuaalisella suuntautumisella tai on jotain yksittäisiä ollu vaik, et ”kannattiko tulla kaapista” tai jotain. Se oli viel tosi virheelline jotenki, et ”heti alkoi tulokset menemään alaspäin”, vaik ku mä tulin ns. kaapista julkisuudessa, sen jälkeenhän mä vasta tavallaan tein oman läpimurtoni ja näin. Se on enemmän just somessa vaik. Ne on onneks ollu tosi harvassa. Enemmän mulla se vastaanotto ollu positiivinen, mut kyl niit riittää.
TOMMY LINDGREN: Julkisuudessa on monenlaisia tapauksia liittyen seksuaaliseen häirintää, liittyen epäkohtiin. Näitä nousee. Tiettyjä tapauksia on nostettu sitte urheilumediassa esiin. Mieleen tulee ihan jopa vaikkapa viime kesältä, naisten pääsarjatason jalkapallojoukkueen valmentaja syyllistyi pelaajan solvaamiseen tavalla, joka luokitellaan seksuaaliseks häirinnäksi. Toimiiko tälläsis tapauksis teidän mielest myös sit näiden asioiden käsittely ja kurinpito nykysellää riittävällä tavalla? [naurua] Silmät laajenevat studiossa, ja vakavaa pohdintaa.
FILIP SAXÉN: Se on vaikee tietää, ku mehän ei tiedetä ne tapaukset, jotka ei mee kurinpitoon, et miten paljo niitä on. Mut ne, mitkä sit päätyy kurinpitoon ja varsinki mediaan, niit kyl sit jossain tapauksissa jopa liikaa ruoditaan sielläkin, et siinäkin pitää olla se balanssi, et millä tavalla media uutisoi ja miten, miten paljon siihen henkilökohtaisuuksii mennää ja et pitäskö enemmänkin kattoo rakenteita ja muuta, et mitä mahdollistaa tämmöstä käyttäytymistä. Se on vaikeeta.
TOMMY LINDGREN: Kaari.
KAARI MATTILA: Mä en oo kans kauheesti tykänny siitä, et tavallaan yksittäisten urheilijoiden nostamii häirintätapauksia ennen ku siel on jonkinlaist oikeusprosessii esimerkiks tai kesken sitä puidaa mediassa, koska ne voi olla aika traumaattisia sitte myös niille, jotka niist kertoo tavallaan jälkikätee. Mutta se on must heijastuma just siitä, kun urheilun vallanpitäjät on ollu niin hitaita ja haluttomia ryhdikkäästi puuttumaan seksuaaliseen häirintään ja sukupuoleen perustuvaan häirintään, että se on johtanu siihen. Se ehkä heijastaa myös osin sitä, että urheilijoilla itsellään juuri niistä liitoista ja seuroista johtuen on usein aika ohut ymmärrys, et itse asiassa täs on myöskin lainsäädäntö, joka suojaa heitä, et heille on myös ehkä tullu se virheellinen kuva, et nää pitää ratkasta urheilun sisäises kurinpidossa. Ja välillä tuntuu, et se on ehkä myös osa ongelmaa siinä mielessä, että tosiaan urheilijat ei tiedä, et heit itse asias suojaa vaikkapa rikoslainsäädäntö semmosis tilanteis, jois ois esimerkiks kysymys seksuaalisesta ahdistelusta. Vaikka tos aiemmin mainitussa SUEKin tutkimukses esimerkiks kävi hyvin ilmi, et siel on myöski raiskauksia, raiskausyrityksiä. Ne on vakavia rikoksia. Aika paljo just tarvitaa sitä lisäymmärrystä sekä sinne urheilijoille se viesti seuroilta, että jos jotain tapahtuu, me kannetaa vastuu, me suojellaan sua, me viedään asiat tarvittaessa sisäiseen kurinpitoon, mut tarvittaes myöski poliisille tai esimerkiks autetaan tekemään kantelu yhdenvertasuus- tai tasa-arvovaltuutetulle. Nää on aivan liian alikäytettyjä mekanismeja. Et toisin sen kurinpito-sanan rinnalle aika keskeisesti Suomen lain, jonka tehtävä on suojella urheilijoita väärinkäytöksiltä ja tutkia niit tapauksia sitte tarvittaessa siellä [musiikkia 15 s].
TOMMY LINDGREN: Sukupuolikäsityksestä vielä. Mitä mieltä te olette tästä urheilumaailman tavasta hahmottaa miesten ja naisten-, siis ensinnäkin tästä tämmösestä kaksinapaisesta sukupuolikäsityksestä, mutta tavasta myöski hahmottaa miesten ja naisten lajit hyvin vahvasti erillisinä? Jos ajatellaan ihan vaikkapa Filip sitä, miten puhutaan jalkapallosta tai jääkiekosta miesten pelaamana, naisten pelaamana, tuntuu usein, että melkeinpä korostuu edelleen 2020-luvulla ajatus siitä, et olis ihan erillisistä lajeista kyse, vaikka puhutaan samasta lajista, jota vain sattuu pelaamaan eri sukupuolten edustajat. Mitä tästä seuraa?
FILIP SAXÉN: Nii, sehän lähtee kans siitä, et miten siin huipulla puhutaan ja mitä sanoja käytetään. Jos mietitään Fifaa, Fifahan on sitä mieltä, et vielä kun pelataan ens vuonna MM-kisat siis naisten kisat, ni niitä kutsutaan Women’s World Cupiksi. Miesten kisat oli World Cup. Suomessa jos katotaa, Palloliitto on tehny hyvän duunin. Niil on Helmarit ja Huuhkajat. Niil on kansallinen liiga ja niil on Veikkausliiga. Sit ku mennää lätkän puolelle, yhtäkkiä on liiga, naisten liiga, on Leijonat, on Naisleijonat, puhutaan naiskiekosta, tyttökiekosta. Kuten sanoit, ihan kun se olis joku erillinen laji. Jos huipulla puhutaan tolla tavalla, kyl se valuu siihen ruohonjuuritasolle asti. Se asenne pääsee sit kasvamaan siinä ihan nuoresta lähtien. Noihan on helppoja juttuja, jos miettii sitä, mitä Palloliitto teki. Ne päätti, et nyt ei oo enää naisten liigaa olemassa, vaan se on kansallinen liiga. Se on päätös. Se ei maksa mitään. Se on tosi helppo ja se antaa aika paljon naisjalkapalloilulle ja tyttöpelaajille.
TOMMY LINDGREN: Eli kieli muovaa todellisuutta.
FILIP SAXÉN: Niinpä, niinpä.
TOMMY LINDGREN: Senni, miltä tuntuu jos kutsutaan naisurheilijaksi?
SENNI SALMINEN: Turhalta vähän [naurahtaa] ja on myös monesti kutsuttu naisyleisurheilijaksi. Palaan siihen, et sillee koen itseni etuoikeutetuksi, että olen valinnut yksilöurheilun ja yleisurheilun, et ei oo sellasta. Tai esimerkiks sanotaa, jos meil on jotkut isot kisat joku Timanttiliiga tai näi, siel ei esimerkiks illan viimeiseksi lajiksi laiteta aina jotain miesten lajii. Siinä ei ole sellasta ollut. Mennää enemmän sen perusteella, et missä lajissa, oli se sitte miesten tai naisten, on ne huiput, et siin ei sillee tehdä mitään jakoa, mut ilmeisesti olen naisurheilija [naurua].
TOMMY LINDGREN: Sinä olet huippu-urheilija. Käännetään lopuks vielä katsetta hieman urheilumediaan ja urheilumedian vastuuseen myöskin, ja Senni itse asias mä haluisin sun kanssa jatkaa vielä tässä. Nostan esiin kollegasi Kristiina Mäkelän kommentit. ”Miltä susta sun tuntuisi, jos sun työpaikalla joku ottaisi kuvia sun jalkovälistä ja julkaisisi ne lehdessä?” Näin kysyi Kristiina Mäkelä Instagram-julkasussaan viitaten sillä Oregonin MM-kisoihin ja jatkoi: ”Miten on mahdollista, että kisajärjestäjä antaa asettaa kamerat kuvaamaan kolmiloikan väliloikkaa, missä joka urheilija on väkisinkin haarat auki ja linssi tarkentuu vain ja ainoastaan yhteen paikkaan, ja valtamedia vielä julkaisee näitä kuvia?” Tää ei oo ensimmäinen kerta ku julkista keskustelua käydään naisurheilijoiden kehojen kuvaamisesta, seksualisoinnista urheilukilpailuissa. Millasia ajatuksia tämä yksittäinen tapaus ja ehkä muut laajemminkin, tämä kehoon kohdistuva katse ja sen esille tuominen mediassa sussa herätti?
SENNI SALMINEN: Joo, must se oli hyvä ja validi nosto Kristiinalta, ja mä ite, ku Kristiina sen julkas, ekan tuli itelle mielee, et mite ei oltu tavallaa tiedetty ees, et siel on sellanen, et vois kyl joku suostumus olla paikallaan. Ylipäätään mä oon iteki törmänny itsestäni, jos on ollu jotai artikkeleita, kyl siihe yleensä valitaa sellaset kuvat, mitkä ei jätä hirveesti sitä taka-ajatusta arvailuitte varaan, ja kyl siin tulee kaikki kysymykset kehorauhasta ja koskemattomuudesta ja muusta esiin. Se oli hyvä, että se herätti paljon keskusteluu, mut siinäki huomas sen, miten tosi moni niistä kommenteista oli sellasii, et kannattasko miettii, mitä laittaa päällee. Sit mennään taas ihan sivuraiteille.
TOMMY LINDGREN: Nii, useissa lajeissa se on ihan säännöissä määriteltyki, et mitä laitetaan päälle, mut onks tässä liikkumavaraa nyt Filip, Kaari, miten haluatte kommentoida? Täs puhuttiin tästä kehonkuvasta aikasemmin, seksualisoivasta katseesta, kaikesta muusta. Urheilussa kuitenkin kehot ovat vahvasti esillä, mutta mihin näitä rajoja tulisi vetää? Onko Senni oikeassa siinä, ku hän puhuu omast itsemääräämisoikeudesta, kehorauhasta?
FILIP SAXÉN: On mun mielestä ehdottomasti, ja semmone helppo sääntöhän olis, koska urheilutoimituksessa miehet päättää kuitenkin, mitkä kuvat käytetään ja mitä otsikkoja laitetaan, ihan helppo ajatusleikki olis se, et vaihda hetkeks se kuva miesurheilijaan ja mieti, et käyttäisitkö sä sitä kuvaa, sitä otsikkoa. Se kertoo jo jotain siitä, et ollaaks me oikealla tiellä vai ei. Se vois auttaa aika monessakin eri tapauksessa.
KAARI MATTILA: Must tuntuu välillä, että se on jännä, kun urheiluu osallistuu nii valtava osa väestöä ja nää samat ihmiset toimii muillaki elämän osa-alueilla muualla työelämässä monet tai muissa kouluissa ja näi, ni miten siellä urheilun sisällä toimies jotenki valutaan semmosii aika vanhanaikaisiin malleihin, oli sitte kuvastosta kyse tai just siitä suoranaisest syrjinnäst tai erilaisest vähättelystä ja näin. Mä luulen, että urheilussa aika iso keskustelu, mitä tulee sukupuolten tasa-arvoon ja koko tähän tavallaan toimimiseen siellä sukupuolen perusteella, iso keskustelu on se mieheys ja minkälainen malli urheilussa tavallaa pojille ja miehille myöski seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville miehille, rodullistetuille miehille ikään ku on tarjolla. Koska sitä keskusteluu muualla yhteiskunnassa on nyt käyty aika tiiviisti, et se on tullu osaksi sitä keskustelua naisten syrjinnästä, tyttöjen syrjinnästä. Siel on pakko keskustella se, et okei mitä ne mieheyden vaatimukset siel on, ja urheilushan ne tutkimuksen perusteella, johon mä joudun nojaamaan, on aika rajut vaatimukset myöski pojille ja miehille. Siel on sisäänrakennettuna hyväksytty väkivalta esimerkiks joissai lajeissa. Siel on aika purkamine, joka sit veis tätä myöski sukupuolten tasa-arvoo kaikkinensa eteenpäin. Tän hetkiset jäykät mallit, binääriset mallit ja ajattelumallit, mut myöski tää sukupuolisyrjintä ei must hyödytä ketään.
TOMMY LINDGREN: Urheilutoimittajien ammattikunnan rakenteista vielä. Urheilutoimittajain Liiton suunnalta kyselin tätä ohjelmaa valmistelles, et mikä on kyseisen liiton jäsenten sukupuolijakauma ja sain suuntaa antavaks vastaukseks et se on noin 80–20, eli noin viidesosa on naisia. Filip sä työskentelet Hufvudstadsbladetin urheilutoimituksen esihenkilönä. Sun lehtesi agendalla on ollut voimakkaasti edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Avaatko vielä vähän, että minkälaisin konkreettisin toimin?
FILIP SAXÉN: Meil oli semmonen käsitys, jos alotetaa mistä tää lähti, meil oli semmonen käsitys, et me ollaa aika hyviä tässä, et me kirjotetaan suht hyvin ja suht paljo naisurheilusta ja naisurheilijoista. Ja sit mä ajattelin, et jos tuntuu siltä, laskenpa sit, et miltä todellisuus näyttää, kun tuntuu hyvältä. Varsinki se yks viikko tuntui niin hyvältä, että tää on varmaa nyt, et siinä oltiin varmaan aika lähellä 50–50, mut todellisuus oli, et meil oli 35 prossaa naisurheiluu ja 65 prosenttia miesurheilua. Oikeesti meistä kaikista tuntui, et nyt tää on aika lähellä. Sit mä rupesin laskee taaksepäin siitä, ni kyl mekin oltiin siin aika samoissa luvuissa kun se 80–20, mitä se urheilutoimittajienkin jakauma on. Maailmaa muuttuu, ja media pitää muuttua sen mukana. Meille sit syntyi se ajatus, et kyl mekin voidaan tehä jotain tälle, ja sit tehtiin semmonen päätös ja semmonen ajatus, et mitä jos me tähdätään siihen 50–50, mut täst ei kerrottu kellekään, koska me haluttiin ensin kokeilla, et onnistuuks tää meiltä, miten se onnistuu deadlinejen kanssa. Jos naisurheilun varsinki joukkuelajeissa niitten pelit alkaa myöhemmin, mikä tarkottaa sitä, et ne ei välttämättä ehi meijän lehtee mukaan. Tämmösiä haasteitakin on. Kaks kuukautta me tehtiin tätä ennen ku me kerrottii mitää. Me päädyttiin semmosee niitten kuukausien aikana meil oli 46,5 prossaa tota naisurheilua, mikä on suht lähellä sitä 50–50. Sit kerrottiin tästä meijän lukijoille. Ja ennen ku me oltiin kerrottu mitää kukaan ei ollu reagoinu sen enempää. Muutama yhteydenotto oli tullu, et kiva, et teil on enemmän naisurheilua. Sit kerrottiin tästä, et nyt me ollaan tehty tätä, ni sit tuli kritiikkiä valtava määrä.
TOMMY LINDGREN: Just.
FILIP SAXÉN: Et se tasa-arvo sinänsä ei oo ongelma, vaan se ajatus siitä oli se isompi ongelma ihmisille, mikä aika mielenkiintost. Se kertoo kyl kans jotain.
TOMMY LINDGREN: Eli teillä on jonkinlainen agenda. Oliko se ongelma?
FILIP SAXÉN: Nii, se on ongelma ja sit, et miks pitää syrjiä miehiä nyt yhtäkkiä.
TOMMY LINDGREN: Mutta se ei ole agenda, jos kirjotetaan puhtaasti miesten urheilusta.
FILIP SAXÉN: Ei, ei [naurahtelua]. Siltähän se vaikuttaa. Mut se oli kyl mielenkiintoista nähä, koska sehän kertoo just siitä, et se on asenteesta eikä mistää muusta kiinni.
TOMMY LINDGREN: Moni urheilun toimija, seuraaja usein kommentoi, että eihän se sukupuoli ole urheilun kannalta oleellinen asia, vaan että pitää kirjottaa ja raportoida siitä ”mikä ihmisiä kiinnostaa”. Miten ostat tämän vasta-argumentin?
FILIP SAXÉN: Kyl mä ostan sen ihan täysillä, et pitää kirjottaa siitä, mistä kiinnostaa, mut sithän se on meijän toimittajien tehtävä tehä jutut niin kiinnostavia, et ihmiset haluu lukee niitä, oli sit haastateltava sit mies tai nainen tai muunsukupuolinen. Ei se oo siit miesurheilijasta kiinni, et se on kiinnostava.
TOMMY LINDGREN: Eli sit puhutaan ihan ammattitaidosta myöskin.
FILIP SAXÉN: Niin puhutaan kyllä, ja vähänhän se on laiskuutta kans mun ammattikunnan puolesta, jos aina kirjotetaa niist samoista urheilijoista, koska jos kirjottaa jostain tyypistä, jota sä et tunne, josta sä et tiedä mitää, sehän vaatii paljo enemmän. Mut kyl kaikilla on sen verta mielenkiintonen stoori, et sitä voi kertoo. Se on sit meijän tehtävä kertoo sitä tarinaa.
TOMMY LINDGREN: Senni Salminen, sulla on mielenkiintonen stoori. Sä oot urheilija, johon kohdistuu paljon huomiota. Ollaan 2020-luvulla. Oletko huomannut jonkinlaista muutosta siinä, kuka kirjoittaa, onko ne miehiä, naisia ne toimittajat, mistä ne kirjoittaa, miten ne kirjoittaa, kun sinua esimerkiksi haastattelevat tai tekevät juttuja?
SENNI SALMINEN: Riippuu tietysti, mistä se juttu kertoo. Jos se on enemmä urheilu edellä, kyl siel aika samat naamat on. Ehkä Filip on ainut toimittaja, joka on vähän perehtynyt tasa-arvokysymyksiin tai perehtynyt aika paljonkin, mut mulla henkilökohtasesti, kun me tehtiin haastattelu viime kesänä. Ja jos ne toimittajat haluu puhuu vaikka mun seksuaalisesta suuntautumisesta, ne on aika semmosia no miltä tuntuu -kysymyksiä eikä tavallaan yhtään sen syvempiä. Jos mietitään vaik, et onko naistoimittajia, niin ei hirveästi ainakaan siel urheilukentillä ole. Kyl ne on tosiaan niitä samoja kasvoja samoilla kysymyksillä.
TOMMY LINDGREN: Tiettyjä toimenpiteitä Hufvudstadsbladetin ohella myöskin esimerkiks Yle Urheilussa on ihan selkeesti Joose Palosen johdolla tehty myöskin päätöksiä siitä, että millä tavalla miehet ja naiset ovat ihan siellä toimituksen päätöksenteossa myöskin edustettuina, ja korkean profiilin naistoimittajia yhä enemmän tänä päivänä nähdään. Toivottavasti niitä nähdää jatkossa vielä enemmän. Kiitos teille kaikille tästä todella runsaasta ja valaisevasta keskustelusta.
SENNI SALMINEN: Kiitos.
FILIP SAXÉN: Kiitos.
KAARI MATTILA: Kiitos [musiikkia 3 s].
TOMMY LINDGREN: Sanat, kuvat ja teot luovat maailmaa. Rakenteellinen muutos lähtee jokaisella yhteiskunnan alueella valtaapitävien tahojen panostamisesta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden todelliseen edistämiseen, resurssien panostamiseen siihen, että epäkohdat ymmärretään, että niihin puututaan ja että tilalle rakennetaan uutta ja oikeudenmukaisempaa maailmaa, jossa lainsäädäntö ja siitä kumpuavat velvoitteet urheilun toimijoille on ymmärretty. Urheilun organisaatiot ja instituutiot voivat myös tutkailla urheilun ja urheilupäättämisen historiaa, ihan lähihistoriaa. Ei ole kovin vaikea tehdä siitä tiettyjä johtopäätöksiä ja nähdä, että ainoastaan juuri tässä nykyhetkessä näkyvät kaupalliset, rahalliset tai muut suosion mittarit eivät voi määrittää miesten ja naisten urheilun arvoa. Suomeksi on myös todella helppoa ja yksinkertaista sanoa ääneen tämä itsestäänselvyys: urheilun päätöksentekoon tarvittaisiin selvästi tasa-arvoisempaa sukupuolten edustusta. Ensi kerralla aiheenamme on vammaisten ihmisten oikeudet urheilussa, miten taataan, että jokaisella ihmisellä on toimintakykyyn tai taustaan katsomatta oikeus urheilla ja liikkua. Pysytään valveutuneina. Minä olen Tommy Lindgren, ja tämä on Älä riko urheilua -podcast [musiikkia 10 s].