Hyppää sisältöön

Urheilu on rikki, jos sen areenoja rakennetaan ilman ihmisoikeuksia

Kansainväliseen urheiluun liittyy monia ihmisoikeusulottuvuuksia, joista tässä keskitytään urheilun kansainvälisiin suurtapahtumiin. Kansainväliset urheilujärjestöt ovat aktivoituneet ihmisoikeusasioissa, ja osa on luonut omia ihmisoikeuslinjauksiaan. Linjausten toimeenpano ja seuranta kuitenkin ontuvat. Lisäksi urheilun suurtapahtumia järjestetään edelleen usein maissa, joiden ihmisoikeustilanne on hyvin heikko, joissa ei ole riippumatonta oikeuslaitosta ja joissa paikalliset ihmisoikeuspuolustajat toimivat suuren uhan alla. Osassa suurtapahtumia tapahtuman valmistelu itsessään on johtanut uusiin ihmisoikeusloukkauksiin.

Vaikka yhden maan urheilujärjestön vaikutusvalta kansainvälisten organisaatioiden päätöksiin on rajallinen, myös Suomen urheilujärjestöt voivat osaltaan vaikuttaa monin tavoin tilanteeseen.

Urheilijat eivät ole vastuussa kilpailu- ja leiripaikkoja koskevista päätöksistä, ja heidän pitää saada keskittyä rauhassa urheiluun. Urheilijat voivat silti käyttää sananvapauttaan ja ottaa kantaa ihmisoikeusasioihin.

Kansainvälisiin urheilutapahtumiin liittyviä ihmisoikeusongelmia

  • Osalla urheilun kansainvälisistä kattojärjestöistä ei ole ihmisoikeuksia koskevia linjauksia tai mikäli linjauksia on, niitä ei toimeenpanna järjestelmällisesti.
  • Useiden urheilun suurtapahtumien valmistelussa on loukattu ihmisoikeuksia. Ihmisiä on esimerkiksi pakkohäädetty rakentamisen alta. Rakennustyömailla on ollut vakavaa työntekijöiden hyväksikäyttöä ja työntekijöitä on kuollut. Ihmisoikeuspuolustajia ja toimittajia on pidätetty mielivaltaisesti ennen tapahtumia tai niiden aikana.
  • Vaikka osalla kansainvälisistä urheilujärjestöistä on myös ihmisoikeuskriteereitä omissa ehdoissaan tapahtumien myöntämiselle, kriteerien käytännön vaikutus on puutteellista ja epäselvää.
  • Kansainvälisten urheilujärjestöjen johtajat eivät aina tunne riittävästi ihmisoikeuksien perusteita, mikä näkyy myös epäjohdonmukaisina julkisina kannanottoina.

Näin teemme muutoksen:

  • Suomalaiset urheilujärjestöt vaikuttavat entistä aktiivisemmin kansainvälisissä organisaatioissa ihmisoikeuslinjausten aikaansaamiseksi ja toimeenpanon vahvistamiseksi.
  • Suomalaiset urheilujärjestöt vaikuttavat kansainvälisissä organisaatioissa suurtapahtumien valintaprosessien avoimuuteen sekä siihen, että hakemuksia punnitaan systemaattisesti ihmisoikeuksien näkökulmasta ja tapahtumien mahdollisia negatiivisia ihmisoikeusvaikutuksia arvioidaan huolellisesti.
  • Urheilujärjestöt tuovat järjestäjämaiden mahdolliset vakavat ihmisoikeusongelmat avoimesti esiin julkisessa keskustelussa eivätkä vähättele ongelmia.
  • Urheilujärjestöjen ja joukkueiden vastuutahoilla on riittävästi tietoa järjestäjämaan ihmisoikeustilanteesta.
  • Urheilujärjestöt huomioivat YK:n sekä kansainvälisten ja paikallisten ihmisoikeusjärjestöjen selvitykset järjestäjämaiden ihmisoikeustilanteesta ja käyvät ihmisoikeustoimijoiden kanssa avointa vuoropuhelua. Myös Suomen ulkoministeriö tarjoaa urheilun toimijoille tietoa eri maiden ihmisoikeustilanteesta.
  • Suomen urheilun toimijat voivat vaikuttaa suoraan siihen, missä harjoitusleirejä järjestetään. Leiripaikkojen valinnassa tulee käyttää kokonaisvaltaista harkintaa ja huomioida myös ihmisoikeuskysymykset.
Ylös