Hyppää sisältöön

Loppu diktatuurien tukemiselle urheilussa

Jalkapallon MM-kisat käynnistyvät Qatarissa 20. marraskuuta. Siirtotyöntekijöiden ihmisoikeuksia on loukattu räikeästi, ja tuhansia ihmisiä on kuollut kisoja rakennettaessa. Qatar on tehnyt kovan paineen alla joitakin parannuksia työlainsäädäntöön, mutta niiden toimeenpano antaa odottaa. Kisoja ei olisi koskaan pitänyt myöntää Qatarille.

Qatar on kuitenkin vain yksi esimerkki. Useiden arvokisojen yhteydessä on pakkohäädetty ihmisiä, loukattu työoikeuksia sekä häiritty tai pidätetty ihmisoikeuspuolustajia. Pekingin olympialaiset ja paralympialaiset totalitaarisessa Kiinassa ovat tuoreessa muistissa.

Tähän asti urheilun vastuutahot ovat reagoineet kritiikkiin vasta kovan kansainvälisen paineen alla. Näin tapahtui Valko-Venäjän jääkiekon MM-kisojen 2021 kohdalla.

Tutkimusten mukaan urheilun suurtapahtumat autoritaarisissa tai totalitaarisissa maissa ovat lisänneet niissä tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia. On aika lopettaa sen toistelu, että kisat tällaisissa maissa johtaisivat ihmisoikeus- tai demokratiatilanteen parantumiseen.

Me, Ihmisoikeusliiton urheilijoiden vaikuttajaryhmän jäsenet, vaadimme läpinäkyvyyttä sekä ihmisoikeuksien huomioimista urheilun kansainvälisessä päätöksenteossa.

Peräänkuulutamme suomalaisilta urheilujärjestöiltä aktiivista toimintaa ihmisoikeuksien vahvistamiseksi Suomessa ja kansainvälisesti. Pyydämme niitä lisäämään painetta ihmisoikeuslinjausten aikaansaamiseksi ja toimeenpanemiseksi maailman urheiluorganisaatioissa. Tämä edellyttää urheilujärjestöiltä ihmisoikeusosaamisen vahvistamista.

Urheilijoita ei saa enää asettaa mahdottomaan tilanteeseen viemällä heitä kisoihin tai leireille autoritaarisiin maihin. Emme halua olla osaltamme tukemassa tällaista. Ei voi olla yksittäisten urheilijoiden vastuulla tehdä päätöstä osallistumisestaan kisa- tai leiripaikan perusteella.

Diktatuurien urheilupesu on syvällä usean lajin rakenteissa. Tällaisten maiden johtajat käyttävät urheilua pönkittämään asemaansa oman maansa kansalaisten silmissä. Jokainen urheilutapahtuma, maajoukkueleiri tai urheiluseuran omistajuus vahvistaa itsevaltaisia hallintoja – kuten Venäjän kanssa liian pitkään kävi.

Tämä peli on nyt pelattu. On aika tuoda ihmisoikeudet urheilun päätöksenteon ytimeen.

  • Panu Autio, futsalpelaaja
  • Shawn Huff, koripalloilija
  • Kiira Korpi, taitoluistelija
  • Amanda Kotaja, pyörätuolikelaaja
  • Awak Kuier, koripalloilija
  • Meri-Maari Mäkinen, uimari
  • Janne Puhakka, jääkiekkoilija
  • Sini Pyy, kelkkahiihtäjä
  • Riku Riski, jalkapalloilija
  • Linda Ruutu, jalkapalloilija
  • Aapeli Räsänen, jääkiekkoilija
  • Senni Salminen, kolmiloikkaaja
  • Tim Sparv, jalkapalloilija
  • Linda Sällström, jalkapalloilija
  • Samuel Bashmakov, Ihmisoikeusliitto
  • Tommy Lindgren, Ihmisoikeusliitto
  • Kaari Mattila, Ihmisoikeusliitto

Tämä Ihmisoikeusliiton urheilijoiden vaikuttajaryhmä Team Human Rightsin kannanotto on julkaistu Helsingin Sanomissa (paperiversiossa) 19.11.2022.


Jaa somessa:

Ylös