Liikunnanohjaajaopiskelijat testasivat urheilun ihmisoikeustyöpajaa
Ihmisoikeusliiton kouluttajat järjestivät ihmisoikeuksia urheilun arjessa koskevan pilottityöpajan Helsingin urheiluopiston liikunnanohjaajaopiskelijoille. Työpajan tavoitteena oli testata ja kehittää työpajamenetelmää sekä vahvistaa osallistujien ymmärrystä ihmisoikeuksista, lapsen oikeuksista, yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä urheilussa.
Pilottityöpaja oli osa Ihmisoikeusliiton ja eurooppalaisen ENGSO Youth -järjestön yhteistä Erasmus+ Sport -hanketta: Dare to Team Up: Human Rights Education through Sport. Vuoden mittainen hanke on tulossa päätökseensä lokakuun lopussa.
Työpajaan osallistui lähes 40 opiskelijaa. Osallistujat olivat iältään 16–17-vuotiaita nuoria. Nuorilla oli monipuolisesti taustaa eri urheilulajeista ja osa heistä toimii jo nyt esimerkiksi apuvalmentajina seuroissaan. Tulevina ammattilaisina monet heistä tulevat työskentelemään läheisesti lasten ja nuorten kanssa. Siksi työpajassa pohdittiin erityisesti valmentajien, ohjaajien ja urheilutoimijoiden roolia turvallisten, yhdenvertaisten ja kaikkia kunnioittavien urheiluympäristöjen rakentamisessa.

Lapsen oikeudet kuuluvat urheilun ytimeen
Työpajassa keskityttiin myös lapsen oikeuksiin urheilussa. Osallistujat tutustuivat lasten ja nuorten oikeuksiin ja keskustelivat käytännön tilanteista, joita urheiluympäristöissä voi tulla vastaan. Tapausesimerkkien avulla he analysoivat erilaisia tilanteita ja pohtivat, miten aikuiset ja urheilutoimijat voivat paremmin turvata lasten oikeuksia ja hyvinvointia.
Keskustelut olivat erityisen aktiivisia silloin, kun osallistujat pystyivät yhdistämään esimerkit omiin kokemuksiinsa urheilusta. Koska suuri osa osallistujista oli itse alle 18-vuotiaita, työpaja lisäsi samalla heidän tietoisuuttaan omista oikeuksistaan nuorina urheilijoina ja urheiluyhteisöjen jäseninä.
Oman roolin pohtimista käytännön esimerkkien avulla
Työpajan aikana vuorovaikutteiset keskustelut ja pienryhmätyöskentely osoittautuivat erityisen toimiviksi oppimismenetelmiksi. Osallistujat jakoivat aktiivisesti kokemuksia omista joukkueistaan, seuroistaan ja urheiluyhteisöistään, mikä auttoi yhdistämään ihmisoikeuksiin liittyviä käsitteitä käytännön tilanteisiin. Näkökulmien vaihtaminen syvensi osallistujien ymmärrystä ihmisoikeusperustaisesta lähestymistavasta urheiluun ja teki käsitellyistä teemoista konkreettisia ja heidän omaan arkeensa liittyviä.

Palautteen perusteella osallistujat arvostivat erityisesti keskusteluun perustuvia harjoituksia, ryhmätyöskentelyä sekä mahdollisuutta pohtia aiheita, joita ei tavallisesti käsitellä yhtä perusteellisesti liikunta- ja urheilualan opinnoissa.
Työpajamalli ja ohjeita sen käyttämiseksi esimerkiksi urheilujärjestössä on tulossa vapaasti käytettäväksi syksyn aikana. Hankkeessa päivitetään myös muun muassa hankekumppani ENGSO Youthin luoma ihmisoikeuslautapeli, jota voi hyödyntää osana työpajaa.
Stay tuned!